Sosialidemokraateille tärkeää:
- Työ
- Oikeudenmukaisuus
- Heikoista huolehtiminen
- Rauha ja solidaarisuus
13.02.2011
Kuinka ylös kuopasta, SDP?
Vaalitantereilla ja -toreilla demarien gallupkannatuksen alhaisuuteen löydetään kaksi pääselitystä: Lipposen hallitusten oikeistolainen politiikka ja nykyinen puheenjohtaja Urpilainen.
Näin ei varmaan saisi sanoa, mutta äänestäjät ovat väärässä. Taustalla on isompia kehityskulkuja.
Lipponen tai Urpilainen eivät nimittäin selitä sitä, miksi myös Ruotsissa demarit on lyöty vaaleissa kaksi kertaa putkeen tai miksi vasemmisto lähes koko Euroopassa on kulkenut kohti auringonlaskua.
Itse asiassa väitän, että jos Lipponen olisi edelleen SDP:n puheenjohtaja, kannatuksemme pyörisi yli 20 prosentissa. Urpilaisen ongelmana ovat olleet epärealistiset odotukset ja muutama alun mediamoka, joista on muotoutunut noidankehä.
Urpilainen ei ole ollut sinut median tai roolinsa suhteen, jolloin oma persoona ja välittömyys ovat hukkuneet. Ihan niin kuin Hjallis Harkimo uudessa talk-showssaan totesi. Ja Juttakin antoi itsestään heti paljon aidomman kuvan.
Mutta niihin todellisiin syihin. Naapurimaassa sisarpuolue SAP ja puoluetta lähellä olevat ajatushautomot ovat tehneet vaalitappion jälkeisissä analyyseissaan muutamia osuvia huomioita.
Ihmisten luokkaperustainen äänestyskäyttäytyminen vähenee nykymaailmassa kaiken aikaa, mikä tarkoittaa tietysti entistä liikkuvampia ja yksilöllisempiä äänestäjiä. Monet asiat globaalissa maailmassa epäpolitisoituvat ja framille nousee asiantuntijuus, etenkin talouspuheessa. Media taas kaipaa liikettä, persoonia, tarinoita ja aloitekykyä.
Kenties suurin puute pohjoismaisella vasemmistolla onkin ollut visionäärisestä aloitekyvystä ja rohkeudesta. Selkeitä poliittisen keskustelun ytimeen nousevia uudistuksia ei ole viime vuosina nähty. Meistä on tullut aikanaan erinomaisesti toimineiden järjestelmien ja rakenteiden puolustajia.
Vielä esimerkiksi Lipposen aikana draivia oli ja puolueen suosio pysytteli korkealla. Tuolloin ymmärrettiin, että maa piti nostaa laajapohjaisella yhteistyöllä jaloilleen porvarituhon ja laman jäljiltä. Tulevaisuuden sosialidemokraattisen ihanneyhteiskunnan näkyä ei kuitenkaan ole osattu pitää tarpeeksi yllä enää 2000-luvun alun jälkeen.
Mitäs sitten nyt?
Ymmärtääkseni puoluejohdossa on tehty ihan oikeita johtopäätöksiä, mutta nopeaa tietä ylös kuopasta ei ole. Poliittisessa kiertokulussa on populistien vuoro taas vallata näyttämö vähäksi aikaa ja myös kadota pian. Nyt SDP:n pitää rakentaa raa’an työn kautta pohja uudelle nousulle ja uskottavuudelle.
Demaripolitiikan ytimeen pitää nousta rakenteisiin kajoavan aloitteellisuuden lisäksi yksilön ja vapaiden valintojen kunnioitus. Demariarvot ja hyvinvointiyhteiskunta ovat edelleen äärettömän suosittuja, mutta puolueen ongelma on näiden periaatteiden soveltaminen muuttuneeseen yhteiskunnalliseen todellisuuteen. Ihmiset eivät enää jakaudu selkeisiin lokeroihin, ja puolueen pitää päästä eroon leimasta, jonka mukaan se on vain kapeakatseinen, perinteisten alojen ay-väen saavutettujen etujen puolustaja.
Solidaarisuusajattelu täytyy pystyä yhdistämään individualismiin ja osoittaa näiden riippuvuus toisistaan. Suomeksi se mielestäni tarkoittaa esimerkiksi sitä, että lisääntyneen vapauden valita tulee johtaa myös kasvaneeseen vastuuseen. Yhteiskunnan heikoimmista taas täytyy pitää paljon nähtyä vahvemmin huolta.
Tuloerotkin koetaan nykyään oikeudenmukaisiksi, jos varallisuus nähdään saavutetuksi omilla kyvyillä. Meidän ei pidä rangaista menestymisestä tai rakennella kattoja, vaan vankkaa lattiaa, jolta kaikkien on mahdollista tasa-arvoisesti ponnistaa.
SDP verkossa